Päätin eilen aloittaa tämän blogin kirjoittamisen. Ajatus lähti siitä, kun istuin saunassa ja mietin mitä tapahtui, kun Juniori syntyi. Jäin miettimään, etten ole kai koskaan kertonut siitä kenellekään. Ajattelen aina, että olen kertonut niille, joille olen halunnut kertoa, ne kaikkein pahimmat jutut. Mutta olenko sittenkään? Onko niin, että en vain käsitä vieläkään sitä miten pahoja jotkin jutut olivat, enkä siksi osaa niistä puhua, enkä niitä käsitellä. Koska. Olihan se pahaa.

Mutta en kuitenkaan aio tänään kirjoittaa siitä. Tänään on läsnä tämän päivän murheet. Olemme eronneet Miehen kanssa vuosi sitten. Meillä on tosiaan yhteinen lapsi, jota kutsun nyt blogissa Junioriksi. Eromme jälkeen olemme seilanneet Miehen kanssa melkoista vuoristorataa yhä edelleenkin. Alunperin meidän piti vain muuttaa erilleen. Oli ajatus, että katsotaan mitä tästä tulee. Meillä oli n. 2kk jonkinlainen suhde, kunnes Mies jäi kiinni pettämisestä. Tämän jälkeen jojoilimme juupas-eipäs-leikkiä. Juuri, kun kuvittelin päässeeni Miehestä yli, hän kelasi minut takaisin. Vannoi rakastavansa vain minua, halusi olla kanssani. Ja vain minun kanssani. Ja kerta toisensa jälkeen minä olin niin tyhmä, että menin siihen.

Sanoisin, että minua ja Miestä piti yhdessä kaikista eniten seksi, joka sujui aina. Olimme molemmat kuin narkomaaneja tyydytykseen, toisen kosketukseen ja läheisyyteen. Viimeisen kerran harrastimme seksiä loka- tai marraskuussa ja senkin jälkeen oli lievää kissa-hiiri-leikkiä, josta koko ajan kuvitteli tietävänsä miten tässä käy. Onneksi vaan aina tuli jotain, joka sai tilanteen muuttumaan ja me emme palanneetkaan vanhaan.

Suuri muutos, joka tapahtui, sattuikin sitten aivan yllättäen vuodenvaihteessa. Tapasin uuden miehen, jota voisin nyt nimittää vaikkapa Villeksi. Ville tuli ja vei jalat alta ja sen myötä katosi kaikkinainen halu säätää Miehen kanssa. Ville on parasta mitä elämässäni on tapahtunut pitkään aikaan.

Silti huomaan olevani helisemässä Miehen kanssa. Koska meillä on Juniori, on meidän pakko olla tekemisissä. Mies laittaa minulle myös viestiä säännöllisesti kaikenlaisesta sekalaisesta. Hän mm. raportoi minulle uusista naisjutuistaan, mutta myös kaikenlaisesta arkipäiväisestä, uutisista ja hauskoista jutuista, joihin on törmännyt netissä. Minun on ollut hyvin vaikea luopua Miehestä, koska monesti minusta tuntuu, että hän ymmärtää minua paremmin kuin kukaan. Että voin sanoa hänelle asioita ja hän tietää mistä puhun ilman, että minun tarvitsee selittää. Lisäksi parhaimmillaan meillä on tosi kivaa yhdessä. Parhaimmillaan minun on tosi hyvä olla hänen kanssaan.

Mutta. Sitten tulee aina se päivä, jolloin ei ole. Tänään on niitä päiviä. Tänään kaipasin tukea eräässä minulle tärkeässä asiassa. Tänään usko omaan tekemiseen hiipui ja kaipasin, että joku sanoisi minun osaavan. Tekevän hyvin. Minun täytyy sanoa, että ihmiset, joille osaan puhua tekemisestäni, ovat aika harvassa. En oikein osaa puhua vielä Villellekään ja lisäksi hän on juuri reissussa. Niinpä pistin viestiä Miehelle. Emme ole olleet missään maailman parhaissa väleissä viime aikoina, mutta ihan okei kuitenkin. Ja mitä tapahtui? Mies paitsi lyttäsi tekemiseni ihan täysin. Ilmoitti, etten tee sitä mitä pitäisi ja sillä mitä teen ei ole mitään merkitystä. Lisäksi sain vittuja ja muita kauniita sanoja.

Tuli paha mieli. Itkukin. Mietin, että miksi ihmeessä yhä yritän ylipäätään selittää hänelle mitään? Miksi hakeudun hänen seuraansa? Miksi kirjoitan viestejä? Useimmiten se on kyllä nykyisin Mies, joka kirjoittaa, mutta sitten kun vastaan ja meillä menee hyvin, menen siihen halpaan, että kirjoitan hänelle jostain minulle tärkeästä asiasta ja... Siinä me sitten olemmekin. Minulla on paha mieli. Ja taas yritän sanoa Miehelle, että minusta meidän olisi parempi, jos olisimme yhteydessä vain Juniorin asioissa. Ja Mies kysyy Miksi? Sanoo, ettei hänellä ole mitään henkilökohtaista. Ei ymmärrä yhtään, että miksi pahoitin mieleni.

Niin. Kohta viisi vuotta olen hokenut itselleni, että vika on minussa. Minä en vain ymmärrä. Minun pitäisi olla toisenlainen, jotta ymmärtäisin Miestä.

Päästä mut pois, pyydän. Anna olla ja unohda.

Tiedän. Se ei onnistu. Ei onnistu, koska meillä on Juniori.